TEHTÄVÄ: Kuvaa omaa lukukokemustasi. (Mitä odotuksia sinulla oli, kun aloitit lukemisen? Täyttyivätkö odotukset? Miksi eivät? Mitä ajattelit henkilöhahmoista, heidän elämäntilanteistaan, ratkaisuistaan? Romaanin kuvaamasta maailmasta? Kerrontaratkaisuista? Kielestä? Mitä teemoja teos mielestäsi käsittelee?)
Kun aloitin kirjan lukemisen, olin valmistautunut siihen että se olisi alussa hieman sekava, mutta kirjan edetessä asiat selkenisivät. Olin kiinnostunut siitä miten kappaleet liittyisivät toisiinsa. Kirjaa oli melko vaikeaa lukea, koska siinä oli niin monta eri kertojaa, ja sen takia joka kappaleessa en ollut aivan varma kertojasta. Oli kuitenkin mukavaa huomata, että tietyt kappaleet liittyivät toisiinsa, ja jotkut asiat oli mainittu jo aiemmin. Mielestäni kirjassa oli mielenkiintoista juuri se, että kirjassa käydään läpi samoja asioita , mutta vain eri henkilöiden näkökulmasta.
Kirjan kieli ei ollut oikeastaan vaikeaa luettavaa lukuunottamatta kappaletta "Deddu". Tässä kyseisessä kappaleessa lukeminen ei ollutkaan enää niin sujuvaa. Se oli kuitenkin hauskasti kirjoitettu. Erityisesti tätä kappaletta lukiessani heräsi mieleen kysymys: Mistä kyseisen teoksen kirjailija on saanut ideansa?
Lukiessani kirjaa eteenpäin huomasin, että kertojat jäävät monesti miettimään omaa elämäänsä, ja sitä miten siihen ovat päätyneet. He muistelevat lapsuuttaan, ja mielestäni kovin moni on tavalla tai toisella tyytymätön elämäänsä. Heiltä puuttuu jotain, tai he yrittävät selvittää keitä he ovat. Henkilöihin liittyy myös outoja pelkoja ja tapahtumia. Yksi pelkää televisiossa pulpahtelevia plussapalleroita, toinen kuolee traagisesti tukehtuessaan karkkiin ja kolmas halvaantuu. Henkilöihin on mielestäni helppo samastua, ja heissä jokaisessa on jotain kiinnostavaa.
Kirjassa on esillä arkipäiväisiä asioita kuten työ, perhe, seksuaalisuus, pelot ja minäkuvan tarkastelu. Mielestäni on mukavaa, että tapahtumapaikkana on tuttu kaupunki Turku, sillä yleensä lukemieni kirjojen tapahtumat sijoittuvat paikkoihin, joista itselläni ei ole mitään mielikuvaa. Tämän tapaista teosta en ole koskaan aikaisemmin lukenut, ja siksi se oli kiinnostava lukukokemus.
Janette
Hienoa! Arvasin, että joku rohkea uskaltaa jo tänään aloittaa! Varsinkin kahdessa viimeisessä kappaleessa erittelet teosta kiinnostavasti. Mitäpä jos kerron, että Deddu on sama asia kuin "Terttu", keksitkö, kuka Deddu-novellissa puhuu?
Ennen kuin aloitin romaanin lukemisen, olin varma, että kyseessä on nyt joku tosi haastava, vaikeaselkoinen romaani, joka aukeaa vain harvoille valituille. Kun olin varauksellisin mielin lukenut kirjaa hetken, mieleni muuttui. Romaani on kyllä siinä mielessä haastava, että kertoja vaihtuu joka luvussa ja aikataso muuttuu novellista toiseen, jopa novellien sisällä, mutta sen sisällössä ei ole mitään vaikeaselkoista. Selkeällä suomen kielellä kirja kertoo tarinoita ihmisistä, joiden on helppoa kuvitella olevan olemassa tosielämässäkin.
Kirjailijan kerrontaratkaisu on mielestäni hienosti kehitelty ja jännittävä. Vaikka jokainen luku kerrotaan eri henkilön suulla, tarinat eivät silti ole yksittäisiä, vaan kietoutuvat toisiinsa muodostaen ihmisverkoston, jossa kaikki ovat yhteydessä kaikkiin. Tulee mieleen se TV-sarja, jossa kaikkien maailman ihmisten sanotaan olevan yhteydessä toisiinsa kuuden tuntemansa ihmisen kautta.
Romaanin maailma tuntuu olevan lähellä jo sen takia, että tapahtumapaikkana on Turku, mutta myös siksi, että sen ihmiskuvat tuntuvat niin aidoilta. Joukkoon mahtuu tavallisia tallaajia, joille ei koskaan tapahdu mitään, nuoruuttaan kaipaavia vanhuksia, perheenäitejä sekä lapsia, joista aikuisten maailma vaikuttaa hämärältä, mutta myös aivohalvauksen lamauttamia, halvaantuneita ja traagisia kokemuksia omaavia ihmisiä. Kirja voi vaikuttaa synkältä, koska siinä kuvataan kuolemia itsemurhasta tukehtumiseen ja monia ihmismielen mustimpia syövereitä, mutta minusta se tuo silti esiin jotain oleellista ihmisistä. Ihminen on sisimmältään alakuloinen, ei osaa tyytyä mihinkään ja kaipaa aina jotain, vaikka ei itse osaa sanoa mitä. Ihmisen suhde toisiin ihmisiin on hankala ja monimutkainen, mikä sekin ahdistaa ihmistä. Yritetään epätoivoisesti löytää kaupungin neonvalojen ja betoniseinien seasta yhteinen sävel jonkun kanssa, jotta itsensä voisi tuntea kokonaiseksi.
Anna
Monilla henkilöhahmoilla tuntuu olevan jonkin näköinen ongelma elämässään. He tuntuvat jotenkin yksinäisiltä ja elämäänsä kyllästyneiltä. Henkilöt muistelevat usein, joko onnellista tai traagista lapsuuttaan ja suurimmalla osalla henkilöhahmoista on käynyt joko onnettomuus, tai he ovat epäonnistuneen ihmissuhteissaan.
Romaanin kuvaama maailma on hyvä, sillä se on sijoitettu Suomeen, Turun alueelle. Romaaniin pääsee hyvin mukaan, sillä ympäristöön pystyy helposti samaistumaan. Ympäristö on helppo kuvitella, sillä maisemat ovat tuttupiirteiset.
Kerronta ratkaisu on mielenkiintoinen. Jokaisessa luvussa on eri kertoja ja oli hauska arvailla ketä kussakin luvussa oli kertojana. Myös juoni saattoi muuttua aivan erilaiseksi, mitä edellisessä luvussa oli ollut, mutta toisaalta juoni saattoi olla myös samantapainen kuin edellisessä luvussakin, mutta toisen henkilön näkökulmasta. Oli myös kivaa, kun ratkaisu ei tapahtunut aina samassa luvussa, vaan juoni saattoi selkiintyä vasta paljon myöhemmin jossain toisessa luvussa. Kerronta ja kieli ovat kuitenkin selkolukuista ja juonessa pysyy hyvin perässä. Ainoastaan henkilöiden monipuolisuus ja sekavuus oli vaikeaa, mutta se tuotti aina iloa, kun tajusi kenestä henkilöstä oli loppujen lopuksi kyse.
Romaani oli yllättävän hyvä. Odotin sen olevan paljon tylsempi ja hidastempoisempi, mutta sitä jaksoi lukea yllättävän hyvin. Oikeastaan joskus siihen jäi jopa koukkuun. En ihmettelisi, vaikka lukisin sen joskus uudestaankin, sillä toisella lukukerralla kirjan henkilöt saattaisi tunnistaa helpommin, koska juonen tietäisi jo suurpiirteisesti entuudestaan.
Heta
Kirja oli mielestäni mielenkiintoinen ja juuri sellainen, joka pitää otteessaan loppuun asti. Jouduin lukemaan jatkuvasti lisää enkä osannut lopettaa, kun halusin tietää mihin seuraava asia liittyy ja pelkäsin unohtavani jotain aiemmin lukemaani. Tahdoin pystyä yhdistämään jokaisen asian toiseen. Huomasin kuitenkin nopeasti, että kaikkien asioiden yhdistäminen olisi turha tavoite. Alussa minua hämäsi kursiivilla kirjoitettu alkukappale. Ajattelin kappaleen olevan yhdistävä tekijä ja erityisen tärkeä, jolloin aloin miettiä, miten seuraavat kappaleet liittyvät alun kappaleeseen. Ne eivät kuitenkaan yhdistyneet, joten olin ensimmäisissä kappaleissa erityisen pihalla. Lopulta unohdin koko asian ja jatkoin vain lukemista.
Aikatasojen vaihtelut ja eri kertojat todella tekivät lukemisesta haastavaa, ja jouduinkin selailemaan kirjaa miettiessäni yhteyksiä. Aikatasot sekoittivat minut välillä täysin ja tuntuikin erittäin turhauttavalta lukea kappaleita, joita ei tuntunut ymmärtävän millään. Toinen lukukerta saattaisi olla paljon antoisampi kuin ensimmäinen enkä tällä kertaa kompastuisi kursiivilla kirjoitettuun kappaleeseen. Lähes jokaisessa kappaleessa oli uusi kertoja, joka oli mielestäni mielenkiintoinen ratkaisu. Sama asia nähtiin eri näkökulmista ja jokainen kappale lisäsi edelliseen jotain uutta.
Kirjassa oli joitakin erittäin häiritseviä kohtia. Vaikka osasin olettaa, että kirjassa tapahtuu jotain odottamatonta, en osannut edes ajatella sitä ratkaisua, jonka kirjailija oli tehnyt. Yllättävät ratkaisut tekivät kirjasta kuitenkin entistä paremman ja saivat vain jatkamaan lukemista. Lisäksi kirjan hahmoilta tuntui aina puuttuvan jotain elämästään (kuten jo ylemmissä vastauksissa ilmenee). Tapa, jolla ihmiset pitävät asiat sisällään, on häiritsevä. En osaa kuvitella, miten joku miettii esimerkiksi tappavansa itsensä samalla jutellessaan vaimonsa kanssa mukavia tai ollessaan ystäviensä kanssa ulkona. Tuntuu tyhjentävältä lukea ihmisistä, jotka tekisivät sellaisia päätöksiä keskellä arkea. Kirja oli kuitenkin hyvä ja voisin lukea sen uudelleen koska tahansa.
Riku Korhosen Kahden ja yhden yön tarinoita - romaanin alku oli hieman sekava niin kuin osasin odottaa. Alun kappaleet tuntuivatkin menevän hujahtamalla ohi sillä luin ne nopeasti, kun odotin vain hetkeä jolloin tarinoiden välille syntyisi jokin yhteys. Kun jatkoin lukemista tuntui helpottavalta, että kappaleet alkoivat kytkeytyä toisiinsa. Ärsyttävää kuitenkin oli, että tekstissä oli asioita, jotka jäivät minulle täysin avoimiksi. Toinen lukukerta auttaisi varmasti selventämään epäselviksi jääneitä kohtia.
Kirjan henkilöt vaikuttivat mielestäni yksinäisiltä ja tyytymättömiltä elämiinsä. Välillä lukeminen tuntuikin ahdistavalta, kun henkilöt ratkaisivat ongelmansa niin epätavallisin keinoin tai käyttäytyivät välinpitämättömästi läheisiään kohtaan. Henkilöt asuvat samassa ikävänoloisessa lähiössä Turussa. Kirjan luettuani tuli sellainen olo etten haluaisi samanlaiseen lähiöön muuttaa ikinä. Henkilöillä on muistoja elämästään lähiössä ja sen ympäristössä pitkältäkin aikaväliltä. Osa muistoista on hyviä hetkiä nuoruudesta, kun taas osa muistoista käsittelee kuolemaa tai häpeällistä hetkeä menneisyydessä. Henkilöiden muistot herättivät monesti sääliä ja kummastusta.
Henkilöiden eri elämänvaiheissa hyppiminen vaikeutti lukemista, mutta se oli samalla mukavaa vaihtelua tavalliseen kerrontaa, jossa mennää vaan "eteenpäin elämässä". Kirjassa oli paljon tarkkaa ja yksityiskohtaista kuvailua asioista. Oli mielenkiintoista ja hauskaakin lukea kuinka tarkasti joitain asioita kuvattiin. Kirja käsittelee mielestäni eniten kuolemaa, suhdetta läheisiin ja yksinäisyyttä.Noora
Aluksi kun näin kirjan nimen ja kannen, ja luin kirjan takakannessa olevan tekstin, ajattelin, että kirja on mielenkiintoinen ja mukavaa luettavaa, koska se koostuu novelleista. Aloittaessani lukemisen, jouduin kuitenkin pettymään, koska kirja alkoi heti hyvin sekavasti ja kieli oli erilaista mihin oli tottunut. Kirjan alun lukeminen kävi kuitenkin nopeasti, sillä odotin koko ajan sellaista kappaletta, jossa asiat selkenisivät edes hieman. Lukiessani kirjaa eteenpäin, sain hieman kiinni siitä, että kuka puhuu missäkin novellissa ja mikä novellien välinen yhteys on. Vaikka pääsin paremmin mukaan kirjaan, odotin silti lähes koko ajan, että milloin tulee seuraava kappale, koska ainakin osa kappaleista oli erittäin tylsiä ja pitkäveteisiä. En myöskään pitänyt oikein siitä, että lähes joka kappaleessa puhuttiin jollakin tavalla seksistä.
Kirjan henkilöillä oli kaikissa novelleissa tietynlainen yhteys. Kaikki olivat ehkä hieman yksinäisiä, ja muistelivat lapsuuttaan, niitä hyviä aikoja heidän elämässään. Kukaan kirjan henkilöistä ei ollut tyytyväinen omaan elämäänsä, ja tuntui, että heiltä kaikilta puuttui jotakin olennaista. Kaikki henkilöt myös asuivat samassa lähiössä Turussa. Tämä teki kirjasta ehkä hieman ahdistavan, koska kirjassa oli niin monia henkilöitä, jotka kaikki asuivat samalla kujalla ja kaikille sattui tai oli sattunut jotain ikävää. Jotenkin kaikkein ahdistavimpia olivat sellaiset kohdat, joissa lapsilla oli jokin ongelma tai heille satui jotain, kuten esimerkiksi plussapallokohtaus.
Kaiken kaikkiaan kirja oli ihan mukavaa vaihtelua siihen, mitä olen tottunut lukemaan, mutta henkilöiden suuri määrä, kirjan kieli ja tapahtuma-aikojen vaihtelu hankaloittivat kirjan lukemista siten, että kirjassa on yhä edelleen kohtia, jotka ovat epäselviä.
Marika
Kahden ja yhden yön tarinoita-romaani oli mielestäni mielenkiintoista luettavaa, joskin paikoitellen myös hieman ahdistavaa. Kirja vastasi aika lailla odotuksiani,meillehän kerrottiin sen olevan sekalainen ja sekainen. :) Jo ensimmäisistä tarinoista lähtien etsin yhtymäkohtia ja siltoja novellien välille ja kyllähän niitä löytyikin. Tämän romaanin lukeminen addiktoi, eikä kirjaa olisi millään malttanut laskea käsistään.
Mielestäni alku oli jotenkin helpompi kuin loppu sillä alun tarinat linkittyvät yhteen paljon selkeämmin. Lopussanovellit ryhmittyvivät kokonaisuuksiksi jotka eivät mielestäni kauhean hyvin sopineet yhteen/eivät kuuluneet kokonaisuuteen. Myöskään toisen osan räpylätarinasta en pitänyt. HYI. Eräs seikka joka jäi hyvin mieleen oli sarjakuva jossa seikkailevat Heikki ja Helmi. Sarjakuva tuli esille useassa novellissa mutta en jaksanut palata tarkastelemaan kuka siitä silloin puhui, niin kova palo oli saada kirja luettua loppuun ja tehtyä siitä jonkinlainen yhteenveto. Taidan lukea sen toisenkin kerran, sillä sen jälkeen varmasti ymmärtää enemmän asiayhteyksiä ja saa paremman kokonaiskuvan. Kerrostuneet aikatasot sekoittivat paljon mutta samalla tekivät romaanista mielenkiintoisen!
Tämä lukukokemus pisti ajattelemaan ilta-sanomien otsikoita, joissa kerrotaan henkilöiden maanneen viikoja, kuukausia, jopa vuosia kuolleina ja muumioituneina asunnoissaan kenenkään välittämättä. Kuinka paljon tätä piinaavaa yksinäisyyttä maailmasta oikein löytyykään ja miten pitkälle yksinäisyys voi mennä? Itse ainakin otin melko pian yhteyttä sukulaisiin ja ystäviin joista en ole pitkiin aikoihin kuullut.
Mutta kaiken kaikkiaan:
Hyvä romaani antaa ajattelemisen aihetta ja sitä saattaa pohtia pitkäänkin. Kaikessa kieroudessaan Kahden ja yhden yön tarinoita oli hyvä lukukokemus.
Anne
Aloittaessani kirjan ensimmäiset luvut tuntuivat selkeähköiltä ja mielenkiintoisiltakin. Sain muutaman kertojan liitettyä toisiinsa, mutta mitä pidemmälle romaania pääsin, sitä sekavammaksi se muuttui. Puoleen väliin mennessä kertojia tuntui olevan aivan liikaa ja kuka kukin on oli aina vain vaikeampi hahmottaa.
Mielestäni romaania saattaisi olla helpompi lukea novellikokoelmana. Tarinat toimivat yksikseen hyvin, jolloin myös henkilöjä on siedettävä määrä.
Romaanin loppua kohti päästäessä oli hauska oivaltaa, että kaikki novellit kertovat ihmisistä, jotka asuvat tai ovat asuneet samassa lähiössä. Vaikka heidän välisiä suhteitaan ja kuka kukin on oli vaikea hahmottaa kerta lukemisella, helpotti tämä tieto hieman romaanin lukua.
Romaani tuo hyvin esille lähiössä asumisen kurjuuden, ehkä hieman kärjistetysti, mutta uskottavasti.
En erityisemmin pitänyt romaanista sen sekavuuden vuoksi. Siellä täällä oli yksittäisiä hyviä novelleja, joita voisin suositella luettavaksi, mutta koko kirjaa en lähtisi suosittelemaan lukijalle, jolla on huono nimi muista tai joka sekoaa helposti erilaisissa henkilöhahmoissa.
-Minttu
Lukukokemuksena Riku Korhosen "Kahden ja yhden yön tarinoita"- romaani oli hyvin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä, mutta toisaalta se oli myös haastava. Romaanissa kuvataan lähiötapahtumia, jotka sijoittuvat Turkuun. Siten se on ikään kuin lähellä, voi yhdistää kirjan paikat todelliseen Turkuun, vaikkakaan ei teoksen Tora-alhontietä oikeasti olekaan olemassa. Kirjan voisi luokitella ikään kuin novellikokoelmaksi, jossa jokaisessa novellissa on aina eri näkökulma usein hyvinkin arkisiin tapahtumiin.
Vaikka romaani on tietyllä tavalla hyvin arkinen, on se silti hyvin tavallisesta poikkeava, ainakin minun mielestäni. Itsemurhat, pelkokohtaukset, halvaantumiset, homoseksuaalisuus, pikkuveljen tappaminen, itsensäpaljastelu ynnä muut ahdistavat asiat, ovatko ne tosiaankin nykyihmisen arkipäivää ja todellisuutta? Siinä mielessä teos on siis mielestäni liioitteleva.
Etenkin kirjan lopussa seksuaalisuus nousee hyvin merkittäväksi osaksi romaania ja etenkin silloin siitä tulee jo jopa jotenkin ahdistavaa, kun kaikki kerrotaan niin suoraan ja kaihtamatta. Mutta siihenhän nykymaailma on mennyt: elokuvissakaan ei näytetä taivasta enää muuta kuin vahingossa. Seksuaalisuutta kuvaa myöskin teoksen "Helmi ja Heikki"- sarjakuva, joka nousee romaanin motiiviksi. Monet kirjan henkilöistä lukevat sen ja miettivät, mitä tapahtuu viimeisen laatikon jälkeen. Kaikilla tuntuu olevan saman suuntaisia ajatuksia jatkossa. Kaikilla tuntuu olevan sairas mielikuvitus. Kirjaa lukiessa ei voinut olla ajattelematta, että onpas taas niin suomalainen kirja kun vain olla ja voi.
Ensimmäinen lukukerta oli hieman sekava johtuen kertojan ja aikatasojen vaihtelevuudesta. Siten toisella lukukerralla huomaisi varmasti tärkeitä yksityiskohtia ja teos aukeaisi ensimmäistä kertaa huomattavasti paremmin.
-Kaisa
Tämä sivuhan on tarkoitettu Kahden ja yhden yön tarinoiden lukukokemuksia varten mutta en malta olla kommentoimatta myös näytelmää jonka kävimme katsomassa (Minttu ja minä eilen 22.11).
Mielestäni näytelmä oli todella taitavasti toteutettu. Pitkään olin ennen näytelmää pohtinut että miten ihmeessä he aikovat toteuttaa eri aikatasot ja henkilöt sekä tarinat. Kuitenkin hahmojen keskinäiset suhteet ja kunkin tarinan kertojat tulivat huomattavasti selkeämmiksi kun näki näyttelijät lavalla. Lavastukset kulkivat todella sujuvasti nopeasti liikkuvan näytelmän mukana - lähes vaivattomasti. Niiden vähyys selkiytti tarinoita sillä vain tärkeimmät esineet ja asiat olivat mukana. Hyvä niin, sillä esineiden paljous olisi sekoittanut ja tärkeitä pointteja olisi voinut jäädä huomaamatta.
Ehkä erilaisinta kirjaa ja näytelmää verrattaessa on se, että näytelmässä toivo ja elämännälkä tulivat esille enemmän kuin kirjassa, jossa taas korostuivat yksinäisyys ja epätoivo. Näyttelijät toteuttivat hahmonsa hienosti ja rohkeasti. Tuli halu lukea kirja uudelleen. :) Miten muut kokivat näytelmän?
~Anne
