Tälle sivulle on koottu runoja, jotka puhuttelivat meitä 5.11., päivänä, jolloin maailma toivon mukaan hieman muuttui.
Kari Hotakainen - Möröt (1988)
Me ollaan mörköjä. Meillä on sydän puuta ja jalat kartonkia. Kädet meillä on kuin lapiot ja silminä savikiekot. Meitä pelkää kaikki katupojista katuporiin, teiltä me otetaan luulot ja puista lehdet, kuopat me täytetään sementillä ja kanavat kuonalla. Me tehdään teistä totta ja pelosta bensiiniä, me tuikataan tuska tuleen vaikka meillä on sydän puuta ja jalat kartonkia. Turha tulla tyrkyttämään kynää ja paperia, meillä on haarukat ja veitset. Me vaihdetaan kaikki teidän asiat toisiin: kuuta me sanotaan mollukaksi, sydäntä mötkäleeksi, kuvataide on meille kaavoitusta ja kirjallisuus aanelosilla käyvä kirjasto-auto. Meillä on videolla teidän elämä, se mahtui kahteen tuntiin vaikka teillä on sydämenä lapio ja mielessä hiekkaa.
Hauska, korni ja jännä. Sanaleikki.
-Joni
Eino Leino- Meri kuutamolla (1898)
Minun mieleni on niin kummallinen kuin meri kuutamolla. En tahtois ma touhuun ihmisten ja en tahtoisi yksin olla.
Minun mieleni on niin korkea kuin taivahan tähtivyöhyt, sen alle mahtuvi maailma ja yhdessä päivä ja yöhyt.
Oi, äitini armas, kun eläisit, nyt itkisin helmassasi! Sinä anteheks antaen pyyhkisit pois kyyneleet poskiltani.
Oi, ihmiset, miksi on ilkeyttä ja veljesvainoa miksi, kun luonut on Luojamme lempeä maan kaiken niin kaunihiksi?
Miks ihmiset astutte allapäin, vaikk' korkea taivas on yllä? Ylös silmänne luokaa ystäväin, niin mielenne yhtyy kyllä!
En tahtois ma touhuun ihmisten ja en tahtoisi yksin olla. Minun mieleni on niin kummallinen kuin meri kuutamolla.
Runossa on samoja kysmyksiä kuin, mitä mieltäni on aina askarruttanut. Runon puhujalla on ristiriitaisia tunteita kuten varmasti meillä kaikilla jossain vaiheessa elämäämme, joskus jopa läpi elämän. Runon minä on hämmentynyt, mihin jollakin lailla voi samaistua itse kukin.
-Kaisa
Tommy Tabermann:
Ohjeita matkalle epätoivon tuolle puolen
Älä sano ehkä, jos voit sanoa kyllä.
Älä sano katsotaan huomenna
jos voit jo tänään sanoa ei.
Älä sano lintu kuin lintu,
sano pääskynen tai haukka.
Älä sano kukka kuin kukka,
sano keltavuokko, Anemone
ranunculoides, ja kissankello.
Älä sano, no olkoon, jos voikukista
aletaan keittää heikoille keittoa
ja kissankelloilla halutaan soittaa
muurahaisillekin sapeli kouraan.
Älä sano, samapa tuo, silläkin uhalla
että sinut heitetään vailla
vettä ja paitaa, pimeään, kylmään.
Älä pelkää yksinäisyyttä, ehkä se
on pelkkä tauko ennen loppusoiton
pitkää, kiivasta syleilyä.
Älä huokaa jos sinun on huudettava.
Älä huuda jos kuiskauskin rikkoisi
kurkiauran matkalla rinnasta rintaan,
särkisi ikuisesti aran astiamme.
Älä, älä koskaan suutele otsalle
jos voit suudella suoraan suulle.
Valitsin tämän runon sillä kävin juuri muutama päivä sitten mielenkiintoisen keskustelun kyseisestä aiheesta. Hetkessä eläminen herättää usein paljon ajatuksia ja Tabermann on osannut kuvailla mielestäni ne hyvin.
-Minttu
Heli Laaksonen
Kualema, vanh hanttapuli
Hei vaan kualema, sää ole nynny äijä!
Helppo sun o vaani nurkan takana ja
lykät paikal juur ko viimetteks kaivata,
vierä kaikkest kultasemp miäs,
paras naine, siliäottasemp laps,
pehmusemp mamma,
kuljetta kenenkkä näkemät,
taakses kattomat, rikospaikal palamat
jonkkus perunkellarihajusse kotiluala,
mist maam pääl saak
ei ol ikä yhrenkä ään kuulunu.
Häppe hiuka.
Jos sää ole hiuka reilu miäs, sää tule näkyvil,
tuat kaik viämäs hyväs järjestykses takasi,
pyyrät antteks meilt henkilökohtasest ja
maksat loppuelämäs korvauksi, joka penni.
Valitsin tämän runon, koska se on mielestäni huvittava huolimatta siitä että aihe on muuten synkkä.
Pidän runosta myös siksi että se on kirjoitettu murteella ja sanavalinnat ovat oivallisia ja hauskoja.
-Noora
Aila Meriluoto
Elämä
Luulin jo kirjoittaneeni elämän loppuun.
Pieniä kirkkaita kivun kukkia,
somia jäähyväisiä täynnä melodista hyräilyä.
Ei.
Sieltä se yhä tulee, itse, täysillä
kädet levällään:
sinä pieni kuolevainen,
et sinä minusta pääse.
- Valitsin runon, sillä siinä on pieni ivan häive, josta pidän, vaikka runo ei sinällään
erityisen iloinen olekaan.
Aila Meriluoto
Enkelit
Ensin se oli vain vitsi
juhannuksen alla pikkuvolkkarissa
jossa oli viisi ihmistä ja yksi koira ja puhuttiin englantia
ja joku kertoi siitä kyltistä: Beware or falling angels
(eikä sitä voinut edes kunnolla suomentaa).
Sitten olin jo Venetsiassa sitä etsimässä.
Mutta löysin vain Venetsian.
Enkeleitä ei tarvitse etsiä.
Ne ovat jo kauan langenneet
kuin sade.
- Loppu on aivan ihana, ja alku on hauska, nuorien ihmisten kyyti pikkuvolkkarissa...
Ylipäätään mielestäni kaunis runo.
- Linda
Kirsi Kunnas
Tv-töllöttäjä
Oli kerran mies
ja on yhä
joka töllötti aina
oli arki tai pyhä,
tuskin söi, tuskin joi,
tuskin eli, tuskin voi,
vain töllötti ja töllötti.
Ja nyt ei enää paina
enempää kuin vaatteensa,
ja ajatukset, aatteensa
on toisilta vain laina.
-Heta
Anna-Leena Härkönen: Oot kaikki mulle
Ikkunasta sisään pyrkii illan pimeys ja varjot valahtavat lattialle kaukaa metsiköstä kuuluu outo helistys kuin tähdet tippuisivat puitten alle
Mä selkääs vasten hiljaa painaudun, ja siihen jään ja silittelen vaiti hiuksiasi sä kuiskaat: entä sitten jos en sulle riitäkään? ja käännyt mykkä hymy kasvoillasi
Oot kaikki mulle, huudan, etkä kuule kuitenkaan Vain liikkumatta valvot pimeässä En sulle mitään osaa tehdä paitsi rakastaa niin kauan kun vain tahdot pysyn tässä!
Sä sykkyrässä nukut niin kuin sairas kaninpentu ja yhtäkkiä hätkähtäen heräät ja kysyt: et kai koskaan mieti kuinka meidän käy? ja hiuksiani hiljaa kätees keräät
Ja sitten kerrot mulle minkälaista unta näit sä taivaan kanteen piirsit enkeleitä ja jokaiselle tähdelle sä silmät maalasit ne ihmetellen katselivat meitä
Oot kaikki mulle, huudan taas ja silloin kuulet sen! ja syliäni etsit pimeässä! En sulle mitään anna, paitsi koko sydämen niin kauan kun vain tahdot pysyn tässä!
Valitsin tämän runon, koska se voisi hyvin kertoa omasta elämästäni.
Marika
A.W. Yrjänä: Muistot
Pienestä muistan
tämän alkavan metsän
tämän harmaan aidan joka oli haattava
ettei mikään seuraa pihaan
kun tulee pimeä
ja aina se tuli
ellei ollut kesä
Usein olen sen pihan talossa
kun näen unia
joita en osaa ymmärtää
ja kuulen
kun seison kuistilla
sisältä hirveän huudon
joka on oma ääneni
-Janette-
Tommy Tabermann: Lippu Mattijuhani Koponen
Yhteenliitettyjä käsiä Tänään menin kevään portista
vahvempaa muuria ja näin keijujen lämpimät olohuoneet,
ei maailmasta löydy: puut, jotka valmistuivat vihreään.
ei se sorru, murru, murene
Ymmärrystä pidempää siltaa ei löydy. Tuuli keinuttaa niitä, sydämeni
Sitä pitkin pääsee on keveä kun tiedän: siellä asuu ystävä,
sinne minne järki ei ulotu: hänkin on keiju omassa olohuoneessaan.
sydämen keskipisteeseen
Yhteistä iloa, jaettuja jauhoja Istumme pian raparperin alla
suurempaa juhlaa on ja tuoksumme hyvälle:
turha kaivata: puutarhalle, omenankukille, marjoille.
vain anteliaat saavat hetken pitää sylissään
elämää, Kun sinä jälleen tulet, istumme vierekkäin
sitä väkevää ja värisevää ja pari sanaa muuttaa puheemme kukiksi,
Onnellisia ovat ne ystävyytemme loistaa kilpaa
jotka eivät pelkää yön tähtien kanssa.
tulla lähelle
ja olla lähellä Ei vielä kukkaa.
Ei lehden lehteä puissa.
Kaislikko, meren jäätynyt parta,
kevät sulattaa niin kuin
sulatit minut.
Viivy vielä hetki sydämessäni.
Valitsin nämä kaksi runoa, koska kummatkin ovat kauniita ja tuovat muistoja sekä hyviä hetkiä mieleen.
-Minna
